Taustoista voin kertoa sen verran, että ajatus omasta pikkukoirasta on kytenyt pääkopassa ties kuinka kauan, mutta ikinä en ole päässyt tuumasta toimeen. Oma elämäntilanne on myös vaikuttanut sinällänsä, että lukion jälkeen olen elänyt vain vuoden kerrallaan yrittäen päästä opiskelemaan ja asettumaan johonkin kaupunkiin. Kun muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa 2008 keväällä, aloin haaveilla afgaaninvinttikoirasta. Tämä rotu on ollut minulle lapsuuden haave, mutta pohtiessani realistisesti rotuvalintaa totesin, että vaikka koira miellyttääkin silmää, luonne ja muu ei ehkä kuitenkaan täsmää minuun.
Tämän jälkeen aloin miettiä eri rotuvaihtoehtoja ja tärkeimmät kriteerit oli suht iso koko, paljon turkkia ja mukava luonne.. ja lampuri täsmäsi tähän kuin nenä päähän. Siitä alkoikin tiedonmetsästys tästä rodusta ja mitä enemmän luin, sitä enemmän siihen ihastuin. Viime talvena otinkin yhteyttä Old Cobbler's -kenneliin ja sain sieltä todella mukavia vastauksia ja totesinkin, että jos ihmiset rodun parissa ovat läheskään yhtä mukavia, rotu on minulle täydellinen.
Nyt syksyllä muutin takaisin Turkuun, koska sain täältä opiskelupaikan. Elämä on siis reilassa sillä saralla, eikä tarvitse ainakaan muutamaan vuoteen miettiä, missä kaupungissa sitä ensi vuoden tulee asumaan. Aika pennulle oli siis valmis. Vieläpä kun löysimme parhaan ystäväni Riikan eli Ridgen kanssa meille rivitalokolmion, sekä opinnotkaan ei rassaa liikaa, totesin ajan olevan nyt. Kuitenkaan Satulla ei ole pentuja tulossa vielä lähiaikoina, joten rupesin mielenkiinnosta katselemaan lampureiden rotuyhdistyksen pentuvälitystä, ja sieltä se sitten löytyikin - Uudestakaupungista Royal Grey's pentue minua miellyttävästä yhdistelmästä! Otin Sannaan yhteyttä, ja pian olinkin jo katsomassa pentuja. Siellä oli kuusi pientä karvapalleroa odottamassa ja voi herranjumala kuinka söpöjä ne olivatkaan!
Vierailun jälkeen olin 99,9% varma, että otan pennun. Pyörin kuitenkin sängyssäni seuraavan yön miettien voinko taata pennulle varmasti hyvät olosuhteet, mutta tulin siihen tulokseen että kyllä aika on nyt. Niinpä reissasin viikon päästä uudelleen Ukiin katsomaan pentuja. Valinta vaan oli mahdoton, sillä pennuissa oli kaksi tasaväkistä vaihtoehtoa, Seppo ja Teppo. Valinta jäi siis Sannalle ja pähkäilyjen jälkeen sovittiin, että Teppo muuttaa meille.
Nyt on sitten enää 3 yötä jäljellä Tepon saapumiseen.. ja kyllä on jännityksensekaiset tunteet koko ajan! Pian se on siis totta ja meidänkin arkea piristää pieni karvapallero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti